Siis joo..

Noniin.. Siis joo...
Jakson alussa unohin kirjotella tanne, ja sit ku viikot eteni, ni tuli vaan sellanen informattionvyorytunne, etten vaan pystyny.. Ja niin ne viikot eteni, ja eteni..

Elikka, nyt on viikon 8 viikonloppu, ja meillahan on 10 viikkoa per jakso! Eli loppu lahenee pikkuhiljaa! Taalla jossain vaiheessa aurinko paisteli ja oli kevainen fiilis, nutta ikava kylle ei se kauhian kauaa jatkunu.. Siis onhan taalla nyt yleisesti ottaen paljon lampimampi keli kuin vuoden alussa. Alkaa kampus vihertaa ja turistit alkoivat jo vierimisensa tanne Bar Harboriin. Taalla on viimeisen viikon aikana vaan sadellu ja tihkutellu joka paiva, sumun lapi taytyy lipua paikasta toiseen.. Aurinkoa ei nay.

Tassa jakson mittaan on tapahtunu sita sun tata. Yhtena viikonloppuna bilsan luokan kanssa mentiin New Yorkiin katsomaan 'Ihmisen keho' - nayttelya. Oli se aika hieno, vaikka enemman siita sai irti jos sita katseli taiteellisella silmalla, tieteen sijaan. Ja aika mielenkiintoista oli, etta kaikki ne kehot jota siina kaytettiin olivat perimattomia. Huomattiin kuitenkin, etta ne oli kaikki idasta kotoisin ne kehot, luultavsti Kiinasta. Mista nama kehot olivat loytyneet? Sodan jaljilta? Kidutuskammioista? Mista? En tieda.

Seuraavana viikonloppuna meninkin sinne nuorisokonferenssiin Chicagoon, ja oli kylla tosi virkistava kokemus. 80 nuorta keraantyy yhteen paikkaan puhumaan projekteistaan, joiden kaikkien paamaarana on positiivinen sosiaalinen muutos. Oli kyse lapsista, luonnosta, koulutuksesta, politiikasta -ties mista. Suurin osa meista oli opiskelijoita alemman korkeakoulun tasolla, mutta ma olin loppujenlopuks yks nuorimpia osallistujia, joka toi mukavan lisan tapahtumaan. Meilla oli erilaisia tyopajoja, luennoitsijoita, aktiviteetteja yms. joidan kautta saatin lisaapua, tai informaatiota projektiemme toteutukseen. Paras osa loppujen lopuks oli varmaankin sosialisointi, positiivinen energia ja innostus!

Minun projektinani oli (on) orpokodin, tai paikallisen yhteisokeskuksen kehittaminen sellaiseen yhteisoon, jossa sita tarvitaan, ja jossa on paljon kodittomia. Mun projekti on ilmiselvasti vasta idean tasolla, ja suurin haasteeni tassa vaiheessa onki ollut, etta kuinka lahestya tata koko ongelmaa. Kuka mina olen menna orpokotia perustamaan yhteisoon, jossa en ole koskaan asunut, ja jonka kielta en varmaan edes puhu? Mika on minun roolini? Haluan olla osana lasten aseman parantamista, ja olla mukana globaalissa vuorovaikuttamisessa, mutta loppujen lopuksi olen valkoinen, eurooppalainen mies. Ehka minun roolini on yhteyksien muodostaminen Suomen ja kyseisen yhteison valilla, niin, etta paikalliset projektit voidaan toteuttaa kestavalla ja erityisesti rahallisesti mahdollisella tavalla.?

Konferenssin aikana paatinkin, etten voi edistaa omien ajatusteni tasoapaljoa enempaa jollen toimi. En voi kuitenkaan toimia, ennenkuin tiedan paremmin ja enemman mita tehda. Mika ratkaisu? Aitini ystava Eila, tuntee suomalaisen naisen, joka on asunut ulkomailla jo kolomisen kymmenta vuotta. Vuonna 1982 han perusti pienen lasten kodin pieneen paikalliseen yhteisoon ULKOMAILLA paikallisen miehensa kanssa. No mika olisi minulle parempi vaihtoehto, kuin menna oppimaan lasten kodin toiminnasta paikan paalla? Vuorovaikuttaa paikallisten traditioiden, kielen, infrastruktuurin ja ihmisten kanssa? Siita se kaikki sitten lahti..!

No ennenkuin palaan tuohon teemaan, niin mainitsempa vaan taas mun tsembalostani paluumatkalla Chicagosta tanne koululle. Lyhyesti - mun lento oli myohassa, olin vaarassa menettaa jatkolentoni. Sain uuden lennon, jonka oli tarkotus lahtea ajallaan, niin etta ehdin jatkolennolle. Ruuhkan takia olimme yli 40 minuttia myohassa. Saavun Chicagosta Detroitiin, ja minulla on 30 min aikaa vaihtaa seuraavaan koneeseen. Pitaa vaihtaa terminaalia. Juoksen lentokenttabussille - myohassa. Saavun seuraavaan terminaaliin -lento lahtee 15 minuutin paasta. Menen hakemaan matkustajakorttia (boarding pass) - kestaa, kestaa, kestaa.. Menen turvatarkastukseen - 10 min jaljella (hiki valuu, paniikki). Jaan jumiin, koska laukussani on vyo, jossa on metallinen solki. Paasen turvatarkastuksen lapi - lento lahtee 1 min paasta. Paska. Juoksen terminaalin osiosta A (jossa turvatarkastus) Chen (josta lentoni lahtee - eiko voinut olla A). Saavun osioon C, portti1. Lentoni lahtee portilta... 27. Huoh. Juoksen, saavun muohassa. menetin illan viimeisen lennon.

Olen lentokentalla - yksin. Ei puhelinta. Ei tietokonetta. Huoh. Osaatte kuvitella lopun rumban sen illan aikana - yrita selvittaa seuraava lento, missa yopya, kuinka ottaa ihmisiin yhteytta - ja niin edelleen. 2 tuntia myohemmin. Istun lentokentanpenkilla - yksin. Muut ihmiset, jotka olivat menettaneet lentonsa saivat hotellista huoneen hyvitykseksi. Mina en sita saanut, koska saavuin Detroitin lentokentalle toisella lentoyhtiolla (vaikka minun yhtioni vaihtoikin lentoni myohastymisen takia.) Istun - yksin - kurjana. Naama rutussa.

Lentoyhtion asiakaspalvelija kuitenkin huomasi, etta olen viimeisin ja ainut matkustaja lentokentalla, ja lentoni lahtee seuraavana aamuna vasta klo 10. (Paistaa se aurinko risukasaankin). Han antaa minulle ilmaisen hotelliin kuljetuksen. Ilmaisen hotelliyon. Kaksi ilmaista ateriaa! JEEEE!) Wohoo! Ilo urkeni! Huoh!

No niin sen pituinen se.. Jarjestettiin tassa viikko sitten Fandango, elikka vuoden suurin hyvantekevaisyystapahtuma. Tanssin japanilaisen kalastajatanssin, nykytanssia, tangoa, flamencoa, ja hip hoppia! Kerattiin talla kertaa vahan yli 1000$ eli ei niin paljon kuin tavoite, mutta hyvin sekin.. Elviralta loppui tunnit Bostonissa, joten han suuntasi mun luo tanne kylaan, ja leivottiin korvapuusteja tapahtumaan!

Taytin myos 21 vuotta, ja olen vihdoin laillisesti oikeutettu kuluttumaan alkoholia (nyt vaan odotetaan niita ilmaisen viinan bileita?? Missa luuraavat??). Ei sita paljoa juhlistettu, boo, mutta onneksi illan mittaan saatin ihmisia ees vahan kokoon, etta sain tehtya virolaisesta vadelmaviinasta boolin!

Eilen kokattiin intialaista ruokaa ja maisteltiin niin Amarettoa kuin olutta, ja viinia sun muutakin. Myohemmin mentiin paikalliseen mestaan, jossa sai vahan jorattua. Maine on kuitenkin keksinyt mahtavan lain. YOKERHOT EIVAT SAA OLLA AUKI KLO 1 JALKEEN! Siis pliis. ihan oikeesti.. Whatever, deal with it!

Koitettiin yokerhon jalkeen menna hotellin porealtaaseen (hypattiin aidan yli), mutta ne ei ollu viela alottanut sen veden lammittamista! Damn!..

Onneksi on kohta jakso ohi, koska jo on aikakin! Genetiikka varsinkin sais jo loppua..
Pidin jakson aikana esitelman Poliosta, ja naytin sen mukana dokumentin! Vaikka polio onkin saatu kukistettua 99 prosenttisesti maailmasta, se ei ole viela kokonaan poissa! Ihmiset, varsinkin meidan sukupolvi ei paljoa poliosta tieda, mutta hyva ois!

Kirjotiin myos paperin Tay-Sachsin sairaudesta, ja olen piirrellyt monenmoisia kasveja ja puita taidekurssilla! Viimeisia projekteja yms viedaan! Wohoo! Mulla on yhden paivan kesaloma! JEEE! Koulun paattarit on 4 kesakuuta, ja tyoharjoittelu alkaa 6. paiva!

Kavin tutustumassa mun labraan kuluneella viikolla, ja vaikka se tuntuukin aika hurjalta istua sisalla 8 tuntia paivassa koko kesan ajan, ni meidan tutkimus vaikuttaa tosikiinnostavalta! Teen tutkimusta erilaisista proteiineista, jotka ovat muokkaamassa solujen kehitysta sperman kehityksessa! Jos ei roteiinit toimi kunnolla, ni babies good bye!

No mutta.. Saanhan ma nyt sitten elokuussa kuiteski vahan lomaa!! Toivottavasti Suomenlinnan lautta on viela helposti pummilla kuljettava, ja HKLn yokuskit vasyneita, etta voi livahtaa sielmien ohi ilman yotaksan maksua! Toivottavasti myos Nuuksioon on viela lahtijoita, ja Kivinokkaan riekkujia.. Paatin siis, etta kotio on tultava! Elikka nain on! 16. elokuuta saapuneen taas koto-Suomeen kekkuloimaan kuukaudeksi! Jee? =D

Onhan tassa jo paljon tultukin sanottua, mutta viela viimeinen juttu.. Siita lasten kodista..Elikka, olen tassa suunnitellut, etta menisin kyseiseen kotiin syksylla tyoharjoitteluun. Me voidaan osana koulutustamme tehda pari tyoharjoittelua jakson ajan kurssien sijaan, ja minulle tama kokemus olisi tervetullut.. Minusta tuntuu, etta on aika kurjistaa kirjojen toisellepuolen, ja nahda miten pieni, maalaisseutu lasten koti toimii? Jos paatan lahtea, olen lentolippuihin hakenut apurahoja, joista minulle myonnettiin puolet. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, olisinkin siis syyskuun puolessa valissa lahdossa katsomaan, etta kuinka tama pieni koti pyorittaa arkeean pienessa Keletan kylassa, 530 kilometrin paassa idassa Jakartasta, Indonesain paakaupungista. Apa kabar kamu? :P

Jesse